perjantai 8. helmikuuta 2013

Pilviä luvassa

Tämä ihanainen violetti pilvivelour on marinoitunut hyllyssä (ja sohvan päällä, pöydällä ym) viime syksyn Lieblingstücken kimppatilauksesta saakka. Tilasin sen itseäni varten ja hupparia varten alunperinkin mutta edellisen apilahupparin jälkeen totesin, että en ihan heti jaksa alkaa uutta hupparitakkia väkertämään, on siinä semmoinen homma.

Mutta onneksi paikallisessa käsityö/kahvikerhossa sain muistutuksen jo mapistani piirrettynä löytyvästä hupullisesta kaavasta, jonka sain tuttavalta. Ei hajuakaan, mikä kaava tämä on ja mistä alunperin. Mutta koko on 38 ja se pääsi nyt sitten koekäyttöön. Hupun vuoritin violetiksi värjätyllä Taikametsä-trikoolla, jonka sain ostamani tilkkukassin mukana. Värit sointuivat hyvin toisiinsa!

Kaavassa ei ollut hihoja, joten lisäsin sellaiset vanhalla, hyväksi havaitulla "joka-paikan-hihakaavalla", muistin jopa leventää hihoja, jotta trikoolle piirretyt hihat eivät kiristä. Muualle en sitten älynnyt lisätä velour-varaa, joten hiukkasen kinnaa hartiaseudulta mutta eihän se tahtia haittaa! Heti se jäi päälle, kun lopulta pääsin sovittamaan ja kuvaamaan, kera 'miltei puoliyön poseerausten' :o)


8 kommenttia:

  1. Jeejee. siellähän komeilee varsin tuttu huppu! Laita kuvaa siitä violetista Taikametsästäkin. Kuulostaa kiinnostavalta... Nappinjan taskutunikasta tämä siis on alkujaan lähtenyt. mutta enää siitä ei taida olla käytössä muuta kuin huppu. Kiva vaate tuli tästäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, sieltäkö se olikin! Melko kaukaista sukua taitaa olla jo :))

      Poista
  2. Hieno!! Pitäis itekin jaksaa värkätä itellekin välillä jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa, itsellä on menossa 'minulle'-kausi :)

      Poista
  3. On kyllä onnistunut luomus! Lapsille on niin helppo ommella, kun ne yleensä aina on sopivia. Mutta sun hienosta tunikasta rohkaistuneena vois itsekin reipastua ompelemaan jotain omaankin kaappin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juuri siitä samaisesta syystä pitkään ompelinkin lähinnä vain lapselle. Nyt on rutiinia tullut sen verran, että uskaltaa jo itsellekin tehdä vaatteita :)

      Poista
  4. Kivan mallinen kyllä ja kivasti istuukin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit :)